Matkailijan parhaat säästövinkit – 25 neuvoa

Matkustaminen ja suklaa ovat parhainta huumetta. Siinä missä suklaanhimon saa tyydytettyä melko edullisesti, matkustaminen vaatii hieman enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa. Miten siis puolittaa matkailun kustannukset, jotta se ei jälkeenpäin tuota rahallista päänvaivaa ja ettei kuukausia loman jälkeen tarvitse syödä tonnikalamakaronia? Olipa matkasi maailmanympärysmatka tai viikonloppuloma naapurikaupungissa, matkarahoja pystyy venyttämään yllättävän pitkälle näillä helpoilla säästövinkeillä. Vaikka harva haluaakaan lomalla penniä venyttää – kun kerta lomalla ollaan niin sitten sitä kunnolla lomaillaan – tässä muutama vinkki, joilla saat pudotettua turhia lomakustannuksia ja säästettyä matkakuluissa.

6793826885_d3b6befb99_b

Kuva: 401(K) 2012

1. Varaa lentosi ja hotellisi samalla klikkauksella

Jos olet matkaamassa jonnekin päivää pidemmäksi, tarvitset mitä todennäköisimmin yöpaikan. Edullisin tapa on varata lento ja hotelli yhdessä, sillä näin säästät selvää rahaa. Kyseessä ei tarvitse olla valmiiksi suunniteltu lomapaketti – voit valita vapaasti juuri sen lennon ja hotellin kuin haluat, mutta yhdessä ostamalla säästät euron jos toisenkin. Monesti auton saa vielä kaiken kukkuraksi edullisemmalla jos sen ostaa lentojen ja hotellin kanssa samaan syssyyn. Eivät matkailusivustot tarjouksia turhaan tuputa – tarjoukset ovat oikeita tarjouksia, joilla monesti penni venyy pitkälle. Mieti kuitenkin kuinka matkustat. Jos reissaat soolona, auton vuokraaminen voi tulla kalliiksi, mutta isommalle perheelle auton vuokraaminen päämäärässä on monesti edullisempi ja joustavampi tapa liikkua paikasta toiseen kuin esimerkiksi monen junalipun ostaminen.

2. Vältä sesonkiaikoja

Helpommin sanottu kuin tehty. Euroopan hiekkarannat heinäkuun helteissä houkuttelevat itse kutakin matkustajaa, mutta saat satavarmasti pulittaa tästä huvista pidemmän pennin kuin esimerkiksi matkustaessasi sesonkiaikojen ulkopuolella. Kokeile toukokuuta tai vastaavasti syyskuuta jos halajat Euroopan hiekkarannoille, sillä monissa kohteissa aurinko paistaa yhtä lämpimästi näinä kuukausina kuin keskellä kesää. Jos olet matkustamassa kauemmaksi, tarkista milloin kyseisten paikkojen sesonkiajat ovat ja vältä noin aikoina matkustamista, sillä hinnat ovat varmasti korkeammat.

Käytä myös usein aliarvostettua maalaisjärkeä – vältä suosittuja kohteita suurtapahtumien aikaan, esim. älä lennä Müncheniin Oktoberfestin tienoilla, Cannesiin filmifestivaalipäivinä tai Thaimaaseen ruuhka-aikana talvella, mutta toisaalta varmista, ettet suuntaa Kaakkois-Aasiaan monsuunisateidenkaan tienoilla. Ja totta kai mitä aikaisemmin matkan varaat, sitä edullisemmalla pääset. Taustatyö ja parhaimpien diilien etsintä vie aikaa, mutta näin säästät paitsi rahaa, tutustutat myös samalla itse matkakohteeseen.

3523794091_3a8c6e4cca_o

 Kuva: James Willamor

3. Pakkaa purtavaa

Kaikilla lennoilla ateria ei kuulu lippujen hintaan, joten muista tuoda mukanasi pientä purtavaa lennolle, sillä varsinkin halpalentoyhtiöillä ruokien hinnat hipovat taivaita. Juomia kun ei saa viedä turvatarkastuksen läpi, ne kannattaa ostaa itse lentokentällä, sillä vaikka hinta kirpaiseekin, ne eivät kuitenkaan ole yhtä kalliit kuin itse koneessa.

4519833310_62b6cfd3e2_b

Kuva: Morgan

4. Tee taustatyösi

Saavu päämääräsi tietäen suunnilleen kuinka paljon mikäkin maksaa ja minkälaista valuuttaa siellä käytetään. On hyvä tietää paljonko esim. vesi, ruoka, nähtävyydet, olut ynnä muut matkasi oleelliset jutut maksavat, jotta osaat pitää budjettisi oikeissa mitoissa. On myös hyvä tietää kuinka paljon maan valuutta on verrattuna euroon, jotta tiedät tarkalleen kuinka paljon mikäkin maksaa etkä tule tehneeksi virheellisiä ostoksia väärän valuuttakurssin perusteella. Tee siis taustatyösi ja kurkista etukäteen minkälaista ja -hintaista tarjottavaa kohteellasi on. Näin osaat varautua tulevaan.

5. Ole tarkkana matkatavaroiden kanssa

Tarkista etukäteen käsimatkatavarasi ja ruumassa kuljetettavan matkalaukun enimmäispainomäärä, sillä ne vaihtelevat yhtiöittäin ja joskus jopa maittain. Et halua luopua taskurahastasi maksamalla laukkusi ylipainosta ennen kuin edes nouset lennolle! Varsinkin halpalentoyhtiöt ovat erittäin tarkkoja laukkujen ylipainosta, joten ole tarkkana. Jos siis tiedät meneväsi shoppailumatkalle, lähde reissuun miltei tyhjän laukun kanssa tai varaa extra laukku paluulennolle. Jos kyseessä on vain parin kilon ylipaino ja yhtiö on tarkka laukun painosta (etkä vierasta punastumista), kerrospukeudu parin kilon edestä ylimääräisiin vaatteisiin paluulennollasi eikä ylipainosta tarvitse maksaa pennin hyrrää. Paita vyötärölle, huppari niskaan, kaksi t-paitaa päällekäin – ymmärrät yskän, vaikka se epätyylikäs onkin.

15225085015_4a779df895_k

Kuva: Robert Couse-Baker

6. Ilmaiset päivät

Monissa paikoissa ja nähtävyyksissä on päiviä, jolloin nähtävyydet ovat ilmaisia tai ainakin lippujen hinnat alennettuja. Jos aiot vierailla monissa kuuluisissa ja kulttuurisissa nähtävyyksissä, saattaa olla edullisinta ostaa turistipassi, jonka avulla pääset moniin nähtävyyksiin. Kurkista nämä ennen matkaasi ja säästät hyvällä lykyllä montakin euroa! Päämäärästäsi riippuen osa nähtävyyksistä on kokonaan ilmaisia, joten ota näistä kaikki hyöty irti.

7. Suosi paikallista

Jos haluat säästää ruokakuluissasi, suuntaa päämäärässäsi paikallisiin supermarketteihin ja toreihin. Täällä ruoat ovat huomattavasti edullisempia ja löydät samanlaista ruokaa kuin mitä kalliissa kahviloissa. Jokaisessa maassa on ominaiset bravuurinsa, joten Ranskassa nauti edullisista juustoista ja viineistä, Italiassa salamista ja leikkeleistä, Belgiassa suklaatarjonnasta ja Aasiassa aasialaisista mauista pilkkahintaan.

8. Puhu maltillisesti

Ulkomailta on kiva raportoida takaisin Suomeen miten loma sujuu ja kuinka lämpimissä asteissa sitä rannalla oikein aurinkoa otetaan. Kannattaa kuitenkin varoa kun soitat tai vastaanotat puheluita, sillä hinnat ovat kotimaata reilusti kalliimpia. Nykyaikana myös puhelinten netin käyttö on matkaillessa suosittua, mutta pidä mielessä, että netin käyttö hurahtaa helposti kalliiksi. Et halua saapua kotiin ihanalta lomaltasi ja törmätä suureen puhelinlaskuun. Näiden välttämiseksi käytä siis puhelintasi maltillisesti (olethan sentään lomalla) ja jos haluat käyttää nettiä, etsi käsiisi esim. kahvila, jossa on ilmainen nettiyhteys.

Jos olet ulkomailla ja samassa maassa pitkän aikaa matkakumppaneidesi kanssa, saattaa joissain tapauksissa olla hyödyllistä ja edullista ostaa paikallinen pre-paid sim-kortti, jolla voit edullisesti soitella matkakumppaneillesi saman maan sisällä. Internetin käyttö on myös tällä tavoin edullisempaa.

3674455814_cf43d2f208_b

Kuva: David Coehring

9. Hyödynnä tarjoukset

On sanomattakin selvää, että tarjousten ja alennusmyyntien perässä kannattaa juosta. Netissä kannattaa selailla eri sesonkien tarjouksia ja vaikka syksyisin hinnat ovat aina edullisia, silloin myös monet syysalet ovat meneillään. Joulun ja uuden vuoden jälkeen suuret alennusmyynnit alkavat myös, joten hiihto- ja kesälomia kannattaa ruveta miettimään ajoissa. Hyödynnä myös halvat äkkilähdöt – se on edullinen ja helppo tapa päästä aurinkoon löhöilemään. Hinnat saattavat pudota jopa alle puoleen hintaan, joten ne kannattaa ehdottomasti tarkistaa.

10. Täyshoito

Täyshoito on paitsi stressitön tapa nauttia lomasta, myös edullinen sellainen. Vertaa hotellien täyshoitojen hintoja ja mieti josko se olisi edullisempi tapa lomailla. Jos tiedät, että haluat nauttia hotellin antimista kunnolla, täyshoito on yleensä edullisin vaihtoehto eikä sinun tarvitse huolehtia budjetistasi matkan päällä.

11. Matkavakuutus

Jotkut matkailijat tuppaavat unohtamaan matkavakuutuksen, joten kannattaa pitää mielessä, että sen unohtaminen voi koitua erittäin kalliiksi. Selvitä siis ennen matkaasi, kuinka saat hankittua itsellesi matkavakuutuksen edullisimmin. Mieti myös millaisen vakuutuksen tarvitset, sillä niiden valikoima on suuri ja on turha maksaa tietynlaisesta vakuutuksesta jos sitä ei tarvitse. Tarkista kuuluuko matkavakuutus kotivakuutukseesi tai mahdollisesti työnantajasi ottamiin vakuutuksiin. Riippuen siitä, kuinka usein matkustat, ympärivuotinen matkavakuutus saattaa tulla edullisemmaksi kuin yksittäisten matkojen yhteydessä kaupattavat vakuutukset.

6869768383_84f708306e_b

Kuva: 401(K) 2012

12. Ilmoittaudu uutiskirjeisiin

Kaikki paikat tuputtavat uutiskirjeitään ja vaikka se osaakin olla ärsyttävää, se on yksinkertaisesti parhain tapa saada tietoa tarjouksista ja matkojen alennusmyynneistä.

13. Pidä kiinni budjetista

Lomalla tekee mieli tehdä ja kokea sitä sun tätä, mutta parhain tapa välttyä oman pankkitilin itsetehdyltä ryöstöltä on pitää kiinni matkabudjetistasi. Laadi siis matkabudjetti. Tämän ei tarvitse sisältää senteittäin kaikkea sitä mitä matkasi aikana aiot tehdä, mutta on hyvä suunnitella missä paikoissa haluat vierailla, kuinka paljon se maksaa ja suunnitella onko siihen varaa. Sanotaan, että kun olet suunnitellut matkabudjettisi, tuplaa sen määrä ja näin saat todellisen matkabudjetin. Toisin sanoen, jos et pidä kiinni matkabudjetistasi, huomaat kuluttavasi tuplamäärän rahaa lomasi aikana. Jos olet valmis syömään tonnikalamakaronia seuraavan kuukauden, antaa palaa.

14. Lainaa kavereilta

Tässä ei ole kyse rahan lainaamisesta vaan tarvittavien varusteiden lainaamisesta. Jos olet menossa laskettelulomalle ja kaverillasi sattuu olemaan samankokoinen saapas kuin sinulla, mikset kysy jos voisit lainata hänen suksiaan? Vaikka tarjoutuisit maksamaan pienen korvikkeen lainasta, on tämä silti varmasti edullisempi kuin suksien vuokraaminen laskettelukeskuksessa. Tuttavapiiristä on helppo lainata tarvikkeita, olipa kyseessä teltta, rinkka tai lumilauta ja näin säästöjä kertyy jo ennen matkaa.

3408550777_bd0efc87c8_b

Kuva: Savara

15. Kokkaa keittiössä

Jotkin hotellihuoneet on varustettu pienellä keittiöllä, joten hyödynnä sen käyttö lomallasi ja säästät ruokakuluissa huomattavasi. Varsinkin jos olet lomailemassa isolla poppoolla, saat helposti puolitettua kulusi.

16. Vuokraa asunto

Isommalla porukalla matkatessa asunnon vuokraaminen on edullisempaa verrattaessa hotellihuoneisiin. Asuntojen vuokraaminen on jo melko yleistä monissa kohteissa, joten tarkista ja vertaa josko se tulisi edullisemmaksi.

17. Shoppaa hillitysti

Tarvitsetko todella Eiffel-tornista minipatsaan, avaimenperän ja pinon kortteja kotiin? Matkustaessa iskee helposti ostosokeus ja kaikkea kivaa ostetaan, vaikkei niitä oikeasti tarvitakaan. Kotiin tullessa puolet tavaroista päätyy roskikseen, joten ole tarkkana ja hillitse itsesi ostaessa tavaroita ja matkamuistoja. Parhaimmat matkamuistot kun ovat niitä mieleenpainuvia hetkiä matkan varrelta!

2588729364_d2b7a9ec7b_b

Kuva: Quinn Dombrowski

18. Kulje julkisilla

Unohda kalliit taksikyydit ja hyppää julkisten kulkuvälineiden kyytiin. Jos olet samassa kaupungissa pidempään, yleensä viikoittainen matkalippu tai kausilippu tulee huomattavasti edullisemmaksi.

3511770395_723ea91001_z

Kuva: Richard Heaven

19. Vältä turhat hotelliyöt

Lentoja varattaessa kannattaa ottaa huomioon lentojen ajankohdat ja -paikat. Jos matkustat Helsingistä Pariisiin, mutta asut Rovaniemellä, laske kuinka paljon bussi- tai junalippusi Rovaniemeltä Helsinkiin maksaa. Olisiko edullisempaa lentää suoraan Rovaniemeltä Pariisiin jos se vain on mahdollista? Ja jos lento Helsingistä lähtee aamukahdeksalta eikä Rovaniemeltä aja yöbusseja Helsinkiin, saatat joutua yöpymään Helsingin hotellissa mikä lisää lisäkustannuksia matkallesi ennen kuin se edes on varsinaisesti alkanut. Ole siis tarkkana lentojen aikojen ja paikkojen suhteen.

20. Vältä turistirysiä

Turistirysät ovat kaikista ylihinnoitetuimpia paikkoja, joten vältä näiden alueiden ruokatarjontaa, sillä saat maksaa siitä huiman hinnan. Ei tarvitse siirtyä kuin muutama kortteli turistikohteesta kauemmaksi ja hinnat sekä ruoan taso on parempaa. Lyhyesti sanottuna, syö siellä, missä paikalliset syövät.

7483020036_a77f8e72ca_k

Kuva: Neo_II

21. Yllättävät hotellilaskut

On sanomattakin selvää, että hotellien minibaarien juomat ja välipalat ovat huomattavasti hinnakkaampia kuin kaupasta ostettuna. Se on silti hyvä muistus juuri ennen matkalle lähtöä.

22. Oikeasti halpa?

Toivottavasti tämä ei tule yllätyksenä, mutta halpalentoyhtiöiden lennot eivät välttämättä ole aina halvimpia. Muista siis tarkistaa lentojen hinnat ja vertailla niitä, sekä erikseen että kokonaiskustannuksina. Joskus voi myös olla edullisempaa lentää kohteeseen eri lentoyhtiöllä kuin millä lentää takaisin. Tällaisilla lennoilla kannattaa kuitenkin eritoten muistaa tarkistaa matkatavaroiden painorajoitukset, sillä ne vaihtelevat hurjasti. Jos on onnea matkassa mukana, lennät määränpäähän 10 kg painorajalla, mutta saat lentää takaisin 20 kg maksimilla. Muista myös, että joissain lentoyhtiöissä matkatavaroiden hinta tulee itse lentojen hinnan päälle lisäksi, ja luottokortin käytöstä saattaa tulla toinen ylimääräinen lisä, joten vertaa ja saatat hämmästyä normaalien lentoyhtiöiden edullisuudesta!

23. Valuutta

Valuutan vaihto ei näin euroaikana tuota samanlaista päänvaivaa kuin meidän markka-aikana, sillä euro toimii valuuttana monessa maassa. Kaikkialla euro ei kuitenkaan ole käytössä ja valuuttaa täytyy vaihtaa. Vertaa siis missä valuuttaa kannattaa vaihtaa, jotta saat rahallesi parhaan mahdollisen vastineen. Yleensä pankkien valuuttakurssit ovat reiluimmat, mutta joitain lisämaksuja käteisenvaihdosta saattaa tulla. Lentokenttien käteisenvaihtopisteissä taas kurssi voi olla sinulle heikompi, mutta lisämaksuista ei välttämättä tarvitse huolehtia, joten vertaa mikä toimii parhaiten. Muista myös tarkistaa kuinka paljon kortilla maksaminen ulkomailla maksaa sinulle, ja veloittaako pankki lisämaksua käteisennostosta automaateilla.

8463683689_23d1da43d6_k

Kuva: epSos.de

24. Valitse edullinen matkakohde

Simppeli sääntö, mutta se tuppaa helposti unohtumaa. Matkusta edullisiin kohteisiin, joissa hintataso on matala ja lomasi on edullinen. Et halua lentää halvoilla lennoilla kohteisiin, joissa sinulla ei ole varaa lomailla, mutta ei välttämättä ole järkeä lentää kalliilla lennoilla halpaan maahankaan. Vuodenajasta riippuen löytyy kuitenkin aina kohteita joihin sekä lennot, majoitukset että itse lomaileminen ovat edullista. Satavarmana säästövinkkinä, suuntaa siis edullisiin kohteisiin!

25. Lentokentälle mars

Matka lentokentälle on yksi loman ensimmäisistä askeleista, mutta tämä voi kostautua kalliiksi sellaiseksi jos et sitä kunnolla mieti. Jos olet lähdössä kahden viikon lomalle ja ajat itse lentokentälle, muista, että auton parkkeeraaminen kahdeksi viikoksi tulee maksamaan maltaita. Mieti siis olisiko edullisempaa ajaa kentälle julkisella ajoneuvolla tai mikä parempaa, tuttavan kyydillä.

Mitä mieltä olet matkailijan säästövinkeistämme? Jos mieleesi tulee vinkkejä, joita emme tässä ole listanneet, lisää vinkkisi kommenttiboksiimme! Päivän tokaviimeinen vinkki: jos olet menossa lomalle ja haluat nauttia lomasta täysin rinnoin, mikset säästäisi kotona pari viikkoa sitä ennen, (vaikka korvaamalla joka toisen ateriasi tonnikalamakaronilla), jotta saat sitten herkutella kroisanteilla Pariisissa. Vitiviimeinen vinkki: kurkkaa Expedian upeat tarjoukset – löydät hotelleja ympäri maailmaa ja ympäri vuoden erittäin edulliseen hintaan!

2
2

2 Comments

  1. Päivi Heltola 18/04/2015 Reply

    Hei mitkä viikonpäivät ovat hinnaltaan edullisempia matkustaa? Jos varailee netistä lennot itse. Kiitos etukäteen

  2. Elina Eronen Piper 20/04/2015 Reply

    Kiitos kysymyksestäsi Päivi. Tiistain lennot ovat yleensä edullisimpia, samoin iltalennot, mutta päivällä ei aina ole väliä, varsinkin jos lennot varaa pari kuukautta ennen lähtöpäivää, sillä tällöin lennot ovat yleisesti ottaen kaikista edullisimmat.

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*