Anna Vanhasen parhaat matkavinkit Lontooseen

Lontoo vetää puoleensa vuosittain tuhansia suomalaisia matkailijoita ja opiskelijoita, jotka rakastuvat suurkaupungin monipuoliseen tarjontaan ja kansainväliseen ilmapiiriin. Yksi heistä on matkabloggaaja Anna Vanhanen, joka päätyi opiskelemaan Brittein pääkaupunkiin muodin hallinnointia pari vuotta sitten Suomen oikisopintojen ja Australian aurinkoisen välivuoden kautta. Pari päivää sitten Anna kertoi maailman matkoistaan edellisessä blogihaastattelussa – nyt on nykyisen kotikaupungin, Lontoon vuoro. Tervetuloa Annan maailmaan, osa 2…

5310712375_30586302dd_b

Kuva: Nana B Agyei

Miten päädyit asumaan Lontooseen?

Olen aina rakastanut Lontoota ja käynytkin siellä vähintään kerran-kaksi vuodessa teini-ikäisestä asti. Oikisopinnot Suomessa alkoivat tökkimään aikanaan pahasti ja muutin Australiaan pienimuotoiseen irtiottoon arjesta. En halunnut kuitenkaan asua niin kaukana perheestä, mutta Suomeen paluukin tuntui mahdottomalta ajatukselta. Oma ala oli löytynyt tässä välissä ja hain puolivitsillä Lontooseen, olettaen, että en sinne kuitenkaan pääse. No, pääsinpähän kuitenkin opiskelemaan, ja sitä kautta myös muutto Lontooseen oli sinetöity.

IMG_65761

Kuva: Anna Vanhanen

Millaista on elää Lontoossa Suomeen verrattuna?

Kallista! Mutta ainakin siellä tapahtuu koko ajan ja paljon. On mielettömän viihdyttävää asua Lontoossa. Ravintolat ovat auki myöhään ja hyvä ruokaa saa aina. Kulttuurielämä on ihan eri sfääreistä; joka päivä on keikkoja, musikaaleja, teattereita, elokuvien ensi-iltoja ja kaikki kulttuuripuolen häppeningit on vähän erilaisia, erikoisia ja jänniä Suomeen verrattuna.

Rakkain paikka Lontoossa? 

Sinänsä outo vastaus ehkä, mutta mä rakastan Trafalgar Square -aukiota. Yleensä paikalliset välttelevät sitä sen turistimäärän takia, mutta minä rakastan aukiota. Päivällä portailla on hauska istuskella lounasta syöden ja ihmisiä tutkiskellen. Illalla taas suihkulähteet on valaistu kauniisti ja aukio on melko lailla tyhjä. Silloin se tuntuu todella rauhalliselta. Päivisin sieltä saa jotenkin hirveän adrenaliinipiikin, paljon energiaa ja hyvää mieltä. Iltaisin vuorostaan paikasta saa paljon hyvää rauhallista ja positiivista fiilistä. Muuten tykkään pyöriä Lontoossa Covent Gardenissa ja rakastan myös Italian Gardensia Hyde Parkin kyljessä; asuin ennen siinä vieressä ja se kai muistuttaa vieläkin ensimmäisestä kodista Lontoossa.

3205030156_0109cd5e36_o

Kuva: Alfonso Jimenez

Lempiravintolasi Lontoossa? 

Apua, näitä on paljon!! Rakastan SushiSambaa näköaloineen ja herkkusushineen, Four Seasonsin ankka on puolestaan varmaan maailman parasta, vaikka ravintola muuten on vähän omituinen. Burger & Lobsterin hummerirullat ovat suurta herkkua, ja lisäksi Lontoo on paras kaupunki maailmassa kaltaiselleni Asian fusion -ruoan fanille. Nobu, Umami, Sake No Hana ja muut kalliimmat ravintolat vievät kielen mennessä. Lempikahvilaa mulla ei ehkä ole. Eniten vietän aikaa Goswell Roadin eräässä kahvilassa, se kun on lähinnä kotia. Lisäksi Old Streetilta löytyvä jännä pyöräkahvila on nähnyt olemukseni melko usein. Yleensä valitsen vaan sen kahvilan, joka sattuu olemaan oikealla alueella siihen nähden, mitä olen tekemässä sinä päivänä. Rakastan Lontoossa terasseja, ja niistä Radio Rooftop ja Oxo Towerin terassi ovat suosikkejani!

12665222265_b4a72d47a4_k

Kuva: Barney Moss

Minne menisit kavereidesi kanssa drinksuille viikonloppuiltoina?

Varmaan Radio Rooftopille ensin drinkeille ja sitten bailaamaan johonkin klubille. Tai sitten ihan vaan Hoxtonissa/Shoreditchissa minne tahansa kivaan baariin istuskelemaan rauhallisesti iltaa. Valikoimaa riittää niin paljon, että harvoin tulee jatkuvasti samoissa paikoissa pyörittyä; nälkä nähdä uusia paikkoja on usein aika lailla kyltymätön.

Mitä tekisit jos haluaisit äärimmäisen rentouttavan hetken?

Varmaan nappaisin kirjan ja kahvin ja suuntaisin jonnekin isoista puistoista makaamaan viltille ja vaan nauttimaan kaupungin ulkona olosta.

raita-19-of-22cropped

Kuva: Anna Vanhanen

Mikä on kauppa, jonne palaat aina uudestaan ja uudestaan?

Selfiridges. Koska siellä on KAIKKI ja se on aivan mieletön. Luksuksesta Primarkin valikoimiin ja jotenkin se on vaan mahtava shoppailupaikka.

9142521211_c57a0b57f5_k

Kuva: Norton Ip

Jos muuttaisit pois, mitä kaipaisit eniten? 

Ystäviä, shoppailua, kaupungin kiirettä ja melskettä, ”mind the gap” -hokemaa metrossa, ”darling”iksi kutsumista kaupoissa, lempiruokiani lähikaupasta, Covent Gardenissa kahvilla istuskelua, päämäärättömiä kävelylenkkejä ympäri kaupunkia, kansainvälisyyttä ja sitä, että Lontoossa kaikki on normaalia, eikä mikään ole ihmeellistä loppujen lopuksi. Se on niin avomielinen kaupunki. Vastaan kävelee supermieheksi pukeutunut mies keskellä arkipäivää? En varmaan kiinnitä edes huomiota enää. Loppujen lopuksi Lontoo on omanlaisensa sirkus ja viihdyn siellä erinomaisesti juuri sen takia.

7951403562_dc690feb11_k

Kuva: Elliott Brown

Kaupunkisi kivoin ulkoilualue?

Hyde Park on lähellä sydäntä, koska asuin lähellä pitkään. Siitä vierestä löytyvä Italian Gardens on yksi suosikkipaikkojani Lontoossa. En oikein osaa perustella miksi, se vaan luo mulle hyvän fiiliksen. Hyde Park on myös valtavan kokoinen, joten sieltä löytyy kyllä ihan kaikki mahdollinen, potkuveneistä Diana-patsaisiin. Myös Green Park, joka päättyy Buckinghamin palatsiin on musta ihana; se on kaupungin romanttisin puisto!

7263170676_d914ffbff4_k

Kuva: Simon Q

Milloin Lontoo on mielestäsi kauneimmillaan?

Keväällä, juuri kun lämpötila alkaa nousta ja kaikki puut on kukassa.

Top vinkki, joka Lontooseen matkaavien täytyisi tietää?

Ottakaa hyvät kengät mukaan. Lontoo on parhaimmillaan, kun sitä koluaa jalkaisin ympäri ämpäri. Silloin siitä näkee eniten.

14065625109_5aa48df9a5_k

Kuva: Trevor Cummings

Paras näköalapaikka?

Paramountista on mahtava näköala, mutta Primrose Hilliltä pääsee kanssa fiilistelemään hyvin Lontoota.

Mitä tehdä sadepäivänä?

Käydä herkullisella aamupalalla Covent Gardenissa ja suunnata ostoksille Selfridgesiin, mistä pääsee helposti sitten lounaalle Chinatowniin ja sieltä johonkin Lontoon suurista (usein ilmaisista) museoista ja illaksi ehdottomasti musikaaliin. Phantom of the Opera on ehdottomasti hienoin, mutta myös esimerkiksi Thriller on mahtava!

6452088531_e89803500b_b

Kuva: Enrique Fernández

Lontoon parhain bilepaikka?

Se riippuu niin viikonpäivästä, tapahtumasta, tilanteesta, fiiliksestä ja monesta muusta asiasta. Me löydymme kai useimmiten Boxista, joskin mun mielestä parhaat bileet on aina SoHossa tai Shoreditchin alueella.

Lontoon hyvät ja huonot puolet?

Hyvät puolet mainitsin ehkä jo yllä, eli ne asiat, joita jäisin kaipaamaan. Päällimmäisenä avoinmielisyys, kansainvälisyys, ja kaupungin nopeatempoinen vibe. Kulttuurielämän mahtavat valikoimat. Huonot puolet ovat kallis asuminen, kallis julkinen liikenne, ja se, että Lontoo on tietyllä tapaa kuitenkin Euroopan kehitysmaa, minkä huomaa kun täällä asuu. Rakennukset ovat usein huonosti rakennettuja ja kylmiä, kraanat vanhanaikaisia Y-putkettomia ja herrajumala kun ne perhanan ovet aukeavat aina sisäänpäin!!

8502978461_3510f21cfa_k

Kuva: [Duncan]

Jos tekee mieli lähteä seikkailemaan Lontoon suurkaupunkiin ja kokea Annan mainitsemat Radio Rooftopin drinksut, Hyde Parkin potkuveneet ja kaupungin sisäänpäin aukeavat vessanovet, varaa hotellisi Brittein pääkaupungin suuresta valikoimasta Expedian avulla. Jos etsit lisätekemistä ja koettavaa, kurkkaa My Real Londonin puolelle, jossa Lontoon erikoisen ihanat kohteet nostetaan erityisasemaan.

0
0

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*