Andalusian ja Helsingin parhaat ruokatarjonnat paikallisen suusta

Andalusia ja Helsinki ovat kaksi kulttuurisesti ja kulinaristisesti erilaista paikkaa maailman eri kolkissa. Toinen tarjoaa innovatiivista kokkausta, yllättäviä makuyhdistelmiä ja kauniita esillepanoja – toinen autenttista kotiruokaa, perinteisiä reseptejä ja seurusteluystävällisiä tapaksia. Molemmissa maailmoissa on oma viehätyksensä ja siksi Andalusian auringosta ja Helsingin hulinasta nauttiva kolmikymppinen Lähi-Itään erikoistunut akateeminen sekatyöläinen ja ruokabloggaaja, Erja Säkkinen, jakaa aikansa näiden kotikaupunkien välillä nauttien milloin mustekalasta ja zarzuelasta, milloin haaveillen Turun sinapista ja Fazerin suklaasta. Nyt ”aina kokkaava” ruokaintoilija Erja jakaa vinkkejä lukijoillemme Andalusian ja Helsingin parhaimpaan ruokatarjontaan.

7420297358_932c17e21c_k

Kuvalähde: Tomás Fano

Kuinka blogisi syntyi ja mistä se kertoo?

Blogini sai nimensä mukaisesti alkunsa Andalusiassa. Ideansa se sai ystävältäni, joka ehdotti ruokablogin aloittamista kun ”kuitenkin kokkaan koko ajan”. Kuvannut olin jo työn puolesta (mm. Tunisiassa ja Länsirannalla) aikaisemminkin, mutta aika erilaisia asioita. Blogissa matkustetaan ja esitetään Andalusiaa ja paikallisia ruokaerikoisuuksia – ruokaan se lähinnä painottuukin: annetaan vinkkejä Andalusian ja muiden matkojen ruokamuistoista sekä niiden ylläpitämisestä kotikeittiössä.

Miten päädyit asumaan Andalusiaan?

Silloisen mieheni perheellä oli jo vuosikymmeniä ollut lomapaikka Benalmadena Pueblon ja Arroyo de la Mielin kylien välissä ja samoilta seuduilta hänkin sen meidän unelmahuvilamme kymmenisen vuotta sitten hankki. Siitä lähtien siellä tuli vietettyä kaikki liikenevä aika.

meinspaincropped

Rakkain paikka Andalusiassa?

Paikkoja on monia – Andalusialla kun on niin paljon annettavaa matkailijalle sen perinteisen ja turistisen Costa del Solin ulkopuolella. Malaga on ihan loistava shoppailu- ja tapasbaarikierroskohde, Cordoba puolestaan historiallisesti ihan uskomattoman rikas ja Sevillaan kauneuteen rakastuin ensinäkemältä.

3471008322_c3a80b8352_b

Kuvalähde: Bert Kaufmann

Lempiravintolasi Andalusiassa? 

Yhtä suosikkia on vaikea sanoa. Sunnuntaichurrot tuli aina nautittua samassa Arroyo de la Mielin rautatieaseman viereisessä, paikallisten suosimassa pikkukahvilassa lehtienhakureissulla. Malagassa pidän suuresti mm. Michelin-tähdellä palkitun kokin Dani Garcian Manzanilla -ravintolan moderneista tapaksista.

churros

Andalusiassa huomaan ravintolakriteereideni olevan hyvin erilaiset kuin Suomessa. Suomessa tapahtuu uusien kokkien toimesta niin paljon, että innovatiivisuus, yllättävät makuyhdistelmät ja kaunis esillepano ovat tärkeämpiä – Andalusiassa puolestaan hakeudun niihin paikallisten kansoittamiin pikkupaikkoihin, jota autenttisemmaksi ruoka ei mene; paikkoihin, joissa asiat tehdään ”niin kuin ne on aina tehty”.

malaga_collage

Andalusiassa syömiseen ehdottomat vinkit ovat a) pysy poissa keskusaukioilta (pääsääntöisesti ylihinnoiteltua, lähinnä turisteille suunnattua ruokaa, joka pyrkii olemaan fiinimpää kuin on). Sen sijaan niiden läheisyydestä löytyy hurmaavia pikkukujia täynnä autenttisia tapasravintoloita, joissa paikalliset notkuvat; b) vältä niitä rantakatuja. Niissä saa vetisiä pizzoja ja surullisia toasteja. Jo muutaman kadun päässä rannalta poispäin löytyy niitä paikallisten suosimia paikkoja. Ei siellä välttämättä mitään muuta kuin espanjaa puhuta eikä korttikaan usein maksuvälineenä käy mutta se ruoka on sen arvoista.

Entä Helsingissä?

Vaihtelee fiiliksen mukaan. Helsingin ravintolamaailmassa ja foodieskenessä tapahtuu tällä hetkellä niin paljon. Rennompaan fiilikseen pieni ja rento Twisted Street Kitchen tekee loistavaa aasialaistyyppistä katuruokaa nykyisessä naapurustossani Töölössä, ja Café Esplanadin ranskalainen tunnelma ja jättipullat ovat kahvilapuolella kestosuosikkeja vuodesta toiseen. Vähän muodollisemman ravintolaillallisen tämänhetkisiä suosikkeja ovat Ragú ja Juuri, jonka annokset ovat uskomattoman kauniita.

juuri2

Minne menisit kavereidesi kanssa drinksuille viikonloppuiltoina?

Andalusiassa paras paikka olisi oma keittiö ja iltasella valaistu uima-altaamme ympäristö. Helsingissä ehdoton suosikki on Töölöön kantapaikaksi noussut, hassunkurinen Bollywood-tyylinen Bar Bhangra.

Suosikkipaikkasi ostaa raaka-aineet kotikokkailuun?

Arroyo de la Mielin kaupat olivat aina loistavia – niin vihanneksille, lihalle, kalalle kuin äyriäisille oli omat naapurustokauppansa. Myös läheisen supermarkettimme valikoima oli etenkin kalan ja äyriäisten suhteen todella hyvä. Ja ne hinnat…murto-osa Suomen hinnoista! Helsingissä puolestaan Museokadun kivijalkakaupat sekä Hakaniemen halli sen ympäristöstä löytyvine etnisine kauppoineen ovat suosikkejani raaka-aineiden hankkimiseen.

strawberries2_arroyo

Jos muuttaisit pois Andalusiasta, mitä kaipaisit eniten?

No tuonhan tiedän nyt varsin konkreettisesti. Aurinko, valo ja lämpö. Se tietty yhteisöllisyys, mikä ruokailuun liittyy. Tuoreet kalat, äyriäiset ja niiden hintataso. Ja viini, tietenkin – se, että sitä todellakin on saatavilla kaupoista ja sen Suomea huomattavasti alhaisempi hinta. Vaikka kliseiseltä kuulostaakin, Andalusiassa on sellaista elämäniloa, jota itsekin ihan eri lailla koen. Se väreilee ilmassa liki käsin kosketeltavana ihmisten virratessa tapaskierroksillaan baarista toiseen, vaihtaessa poskisuudelmia ja kuulumisiaan tuttujen kanssa.

9281985161_d1d1f0cf05_k

Kuvalähde: Daniel Enchev

Mikä ruoka on paikallinen herkkusi ja jota suosittelisit Andalusiaan matkaaville?

Etelän rannikon alue on erityisen kuuluisa kalasta ja äyriäisistä. Suosittelen ehdottomasti alunperin pohjoisen Galician alueelta koko Espanjaan kotiutunutta Pulpo a la Gallegaa, paistettua mustekalaa. Muutenkin kannattaa rohkeasti kokeilla sellaisia äyriäisiä, mitä koto-Suomesta harvemmin saa; mustekala kaikissa muodoissaan on yksi suurimmista suosikeistani. Ja hyvin tehty zarzuela – paikallinen sahramin ja äyriäisten värittämä kalakeitto on parhaimmillaan aivan loistavaa.

marinated_seafood

Rannikon ulkopuolella Andalusiassa on perinteisesti kokattu halvempia ruhonosia kuten Rabo de Toroa, häränhäntää, josta etenkin Cordoba on kuuluisa. Andalusiassa tykätään uppopaistamisesta ja yksi andalusialainen erikoisuus, josta en saa tarpeekseni on Berenjena Frita con Miel de Caña – jauhoissa pyöritellyt ja kuumassa öljyssä rapeaksi uppopaistetut munakoisoviipaleet jotka tarjoillaan paikallisen, ihanan paahteisen ruokohunajan kanssa. Yksi suuria herkkuja on myös chicharrones, rapeaksi paistettu läski.

Benalmadena_26052013 057

Paras brunssipaikka Helsingissä?

Sandro. Freesiä, erilaista ja täynnä niitä rakastamiani Lähi-idän makuja.

Minkälaisesta ruoasta tykkäät eniten?

Vaihtelee ihan hirvittävästi. Joskus pikaruoka on paikallaan (mutta silloinkin se voi olla todella hyvin tehtyä, kuten Helsingissä, vaikka Street Gastro osoittaa!), mutta kyllä minä rakastan istua alas ajan kanssa rakkaiden ihmisten kanssa nauttimaan pitkän kaavan mukaan. Kunhan ruoka on rakkaudella ja raaka-aineita ymmärtäen ja arvostaen tehty, se on aina hyvää. Parhaimmillaan se on sosiaalista ja jakamista – niin ruoan kuin rakkaudenkin. Ja no… pizzaan en kyllä kyllästy koskaan!

streetgastro3

Rakkain ruokapaikkasi koko maailmassa?

Oma keittiö. Siellä aina hengaa ne ihan parhaat seuralaiset ja toisinaan palvelukin pelaa.

Kerro yksi parhaimmista ruokakokemuksistasi?

Näitä on niiiiiin monta. Chez Dominique on toki elämyksenä (ja ruoan ja viinin äärimmäisen onnistuneiden paritusten) kautta jäänyt mieleen. Mutta niin ovat myös (eri syistä, luonnollisesti) Lähi-idässä yöhön kääntyvässä, hiiligrillin huumaavasta tuoksusta nautitut vartaat uskomattoman raikkaiden salaattien kera. Onnistuneeseen kokemukseen kun vaikuttaa ihan kaikki: seura, oma fiilis, ympäristö, palvelu, ruoan laatu…

8024443088_7ce9820cd4_k

Kuvalähde: Ville Oksanen

Entäpä yksi huonoimmista?

Näitä on onneksi ollut vähemmän. Silloin kyseessä on lähes poikkeuksetta ravintola, jonka ruoassa on myös maistunut se, ettei vaivaa yksinkertaisesti (edes heidän palkkansa maksavien asiakkaiden eteen) viitsitä nähdä. Kaikki on vähän niin ja näin. Ylipäätänsä Helsingissä hinnoittelu on ravintoloissa (verotus, työvoimakustannukset, käyttövarallisuuden yleinen hupeneminen) sen verran hinnakasta, että kyllä silloin on oikeus odottaa ruoan olevan parempaa, kuin mihin itse pystyisi.

Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten asuessasi Andalusiassa?

Siellä on sen verran paljon suomalaisia, ettei etenkään rannikolla tarvitse kauaa ajaa, ennen kuin löytyy paikka, josta suomalaisia elintarvikkeitakin saa. Mutta ehkäpä Turun sinappia? Ja niin no…Fazerin sinistä. Toisaalta oma makuni ja kokkaustyylini on historiani ja reissujeni sävyttämänä ehkä sen verran kansainvälistä, että olen kulinaarisesti kotonani aika lailla missä vain. En todellakaan ymmärrä kaikkia niitä englantilaisia turisteja, jotka reissaavat ainoastaan paikoissa, joissa voivat syödä aamusta iltaan sitä englantilaista aamiaistaan ja vältellä kaikenlaista altistumista ”ulkomaalaiselle roskalle”.

5752075645_f9f740eef2_b

Kuvalähde: Jit bag

Ruokabravuuri, jota tykkäät kokata kotona?

Meillä kokataan sen verran usein, että aika harvoin tulee mitään montaa kertaa tehtyä. Viimeaikaisin on 18 tuntia haudutettu häränhäntäragu. Tyrmistyttävän hyvää!

Erikoisin ruokayhdistelmä, jota olet maistanut?

Kuivattu skorpioni tikkari Lontoossa.

1344527557_5caf9e979d_b

Kuvalähde: Blanca Garcia Gil

Ravintola, jonne palaat aina uudestaan ja uudestaan?

Helsingissä niitä ei oikein ole – on niin paljon mielenkiintoisia ravintoloita ja kun itse kokkaa kotona niin paljon… Andalusiassa se kuitenkin oli eräs paikallisten suosima pikkuravintola talomme lähellä, jonka omistajasta tuli vuosien varrella tuttu ja se olikin vähän kuin kotiinsa menisi.

Paras ruokapaikka Helsingissä jos makeanhammasta kolottaa?

Petri’s Chocolate Room Helsingissä. Sen cafe Esplanadin lisäksi totta kai!

6117973896_4c25b5c643_o

Kuvalähde: Northsky71

Jos saisit avata oman ravintolan missä tahansa, minkälaisen ravintolan perustaisit?

Pienen ravintolan, jossa tarjoiltaisiin reissuilta mukaan poimittuja pieniä annoksia jaettavaksi (joo, tiedän – niin nähty). Mahdollisesti myös jonkinlaisen delin yhteydessä.

Ravintola, jossa haluaisit herkutella ainakin kerran elämässäsi?

No kyllähän se El Bulli olisi ollut – maailmankuulu kolmen Michelin-tähden ravintola Espanjan Kataloniassa, joka listattiin monta kertaa maailman parhaimmaksi ravintolaksi, mutta, jonka ovet valitettavasti sulkeutuivat vuonna 2011.

457426061_8d4aa4a568_b

Kuvalähde: Charles Haynes

Suosikki matkakohteesi?

Kyllä se on se Andalusia. En ikinä ajatellut olevani ihminen, joka vuodesta toiseen palaa aina vaan samaan maahan (ja vielä vähemmän jonnekin Espanjaan), mutta niin vain kävi. Andalusiassa on vielä niin paljon nähtävää: Sherryalue Cadizin ympäristössä esimerkiksi. Ja Malagaan on aina kiva palata. Enkä todellakaan ole saanut tarpeekseni Sevillasta!

9282289935_dd420d83a1_k

Kuvalähde: Daniel Enchev

Jos sinun tekee mieli lähteä gastronomiselle makumatkalle Espanjan Andalusiaan tai herkutella innovatiivisilla tuotoksilla Suomen kulinaristisessa mekassa, varaa hotelliyösi Expedian avulla – etsitpä sitten innovatiivista huonetta, yllättäviä sijainteja ja kauniita pyyhkeiden esillepanoja tai vastaavasti autenttisia hotelleja, perinteisiä bed & breakfast kokonaisuuksia ja seurusteluystävällisiä hotellibaareja.

Kuvat Erja Säkkisen ottamia, ellei toisin mainita.

2
0

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*